JAA

Söderfjärden on törmäyskraatteri, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Vaasan keskustasta. Kraatteri syntyi noin 520 miljoonaa vuotta sitten, kun iso meteoriitti, halkaisijaltaan 300 metriä, törmäsi maahan. Törmäyksestä syntynyt syvänne on tällä hetkellä halkaisijaltaan 6 kilometriä ja 300 metriä syvä. Törmäyskraattereita ei ole kun 176 kappaletta koko maapallolla ja Söderfjärden on yksi parhaiten säilyneistä.

fw

Melkein täydellisen ympyrän muotoinen kraatteri koostuu muinaisesta, Kambrisen kauden hiekkakivestä.  Maan uumenista voi löytää merkkejä lukuisista jääkausista miljoonien vuosien takaa. Pohjanmaan rannikolle tyypillisen maannousun ansiosta, joka on Söderfjärdenin alueella 80 senttiä sadassa vuodessa, maasto on muuttunut radikaalisesti ajan myötä. Kivikaudella, rautakaudella ja pronssikaudella alue on ollut ulkosaaristoa. Alueen pohjoisosassa sijaitsevan Öjberget tunturin laidalla on löydetty 4000 vuotta vanhoja esineitä, muun muassa työkaluja ja asutusten jäännöksiä. Keskiajalla Söderfjärdenin alueen vesi väheni sen verran, että ihmiset pystyivät kalastamaan kierrenuotalla ja kasvattamaan kaislaa ja muuta rantaruohoa karjaruokintaan.

soderfjarden1

 

1900-luvun alussa Söderfjärdenissä aloitettiin mittava maankuivatusprojekti. 20 vuoden aikana maata kuivatettiin ja 1927 vuonna urakka oli valmis. Paikalliset kylät saivat käyttöönsä paljon tuoretta, koskematonta maata joka oli täynnä mineraaleja. Tulvia estävät pumppausasemat palvelivat asukkaita yli 80 vuotta. Yksi niistä, vuonna 1960 rakennettu pumppausasema, toimii tällä hetkellä paikallismuseona.

dqwdqqw

Lisäksi törmäyskraatteri on oiva paikka lintujen seuramiseen. Syksyn aikana kurjet käyttävät aluetta pesimispaikkana. Kraatterin keskelle on rakennettu observatorio, jossa voi tutustua paikalliseen historiaan joka alkaa 520 miljoonaa vuotta sitten. Kun tapahtuu jokin mielenkiintoinen taivaan ilmiö, kuten esimerkiksi auringonpimennys, kaikilla on mahdollisuus seurata sitä observatorion teleskoopin avulla.

29

Vuonna 2013 Söderfjärdeniin rakennettiin aurinkokunnan pienoismalli. Neptunuksen kiertorata on otettu mittasuhteeseen kraatterin halkaisijaan ja Aurinko sijoitettiin observatorion pihaan. Tässä mittasuhteessa Auringon halkaisija on 70 senttiä ja muut planeetat on sijoitettu ympäri kraatteria tätä mittasuhdetta silmällä pitäen. Planeetat sijaitsevat tien vieressä ja kyltit antavat paljon tietoa jokaisesta planeetasta. Esimerkiksi polkupyörällä tai kävellen pääsee kokemaan meidän aurinkokuntamme valtavan koon.

32053041